Susanna asuu ja treenaa puolisonsa kanssa Pohjois-Italiassa sen monipuolisten olosuhteiden vuoksi. Italian vuoret olivat myös jo ennestään tuttuja ja parasta Italiassa ovat ruoka, ihmiset ja vuoret. Suomen parhaat puolet Susannan mukaan taas ovat Lapin ainutlaatuinen luonto ja poronliha, sekä kaikki läheiset ihmiset.
Kuva: Sportdimontagna.com
Kuva: Sportdimontagna.com
Ihan tuosta vaan lajissa ei pärjää! Laji vaatii harjoittelua ja kurinalaisuutta. Urheilijan arki on ravintoa, treeniä, unta ja lepoa, sekä niitä upeita vuoristomaisemia. Susanna on päässyt kisaamaan jo Italiassa, Sveitsissä, Ranskassa, Itävallassa, Espanjassa, Saksassa ja Sloveniassa. Aamut alkavat klo. 7.30–8.00 aamupalalla ja klo. 9.00 alkaa päivän ensimmäiset treenit. Päivä jatkuu lounaalla, päiväunilla, välipalalla, sekä iltapäivän toisella treenillä.
”Asumme puolisoni kanssa Italian pohjoispuolella, sellaisessa perinteisessä kivitalossa.”
Millaisia treenit sitten ovat? Kaksi kertaa viikossa on 45 minuutin voimaharjoitus, jonka lisäksi on venyttelyt. Pitkät lenkit ovat 2–3 tunnin maantiellä tehtäviä harjoituksia. Tehoharjoituksia on kaksi kertaa viikossa. Juoksutreeneistä 60 % on vuorijuoksua ja 40 % sileällä alustalla tehtävää harjoittelua. Lepopäiviä Susannalla on yksi viikossa. Kisaviikoilla treenit vähenevät selvästi ja silloin harjoittelua on 20–30 minuuttia per treeni ja lisäksi on valmistava tehotreeni. Susannan puoliso on yleensä kisoissa mukana ja vuonna 2022 on yhteensä yhdeksän kisaa, joista kolme on talvikisoja.
Kuva: Sportdimontagna.com
Vuorijuoksijoita yhdistää varmasti itsensä haastaminen, upeat maisemat, sekä luonnosta nauttiminen. Italiassa ja Sveitsissä ovat olleet parhaat kilpailut ja paras tulos on tullut Itävallasta. Maailmalla vuorijuoksu on jo kovassa nousussa ja Suomessa nosteessa on ollut enemmän ns. polkujuoksu. Susanna kertoo, että vuorijuoksu on kestävyysurheilua parhaimmillaan! Normaali ylämäkikilpailu on 7–15 km, 1000 nousumetriä. Normaalimatka ”up and down” on 10–20 km pitkä.

Lopuksi haluan kysyä, mikä on Susannan lempikirja tai sarja ja saan vastaukseksi: A good doctor.
Kiitos Susannalle haastattelusta ja paljon tsemppiä treeneihin ja kisoihin!
Inspiroituneena,
Heidi
Viime kesänä Itävallassa seurattiin Ultrajuoksutapahtumaa joka oli lähtenyt yöllä Innsbruckista. Juoksijat olivat parivuorta vallanneet ennen määränpäätä. Eli kolme tonnisia vuoria. Oli kyllä hurjaa porukkaa.
Vau, mielenkiintoinen laji, sitkeä mimmi! Nostan hattua aina tällaiselle kurinalaisuudelle. Onnea tuleviin kisoihin!
Jätä kommentti