Satukortteja ja lasten joogaa


Sain ihanat satukortit testiin Elina Malmilta. Elina on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, sekä kolmen lapsen äiti. Minun testikortit eivät olleet aivan viimeisin versio, sillä Elina kehitti vielä hahmoja lisää ja teki vielä viimeistelyjä kortteihin. Minun ottamissa kuvissa ei siis näy aivan tuoreimmat versiot korteista.
Innostuin tietenkin heti korteista, sillä niissä on tarina, pieni opetus tai ajatus, josta voi keskustella yhdessä lapsen kanssa, sekä värikkäät kuvat. Käytän työssäni paljon erilaisia kortteja, niin nuorten, kuin lastenkin kanssa. Olen tehnyt kotona lyhyitä jooga -harjoituksia korttien kera oman lapsen kanssa. Olemme myös lukeneet kortteja iltaisin ja lapsi on saanut valita mieleisensä kortin pakasta. Sadun jälkeen on ollut mukava keskustella kyseisestä aiheesta, sillä moni niistä koskettaa lapsen elämää, kokemuksia ja tunteita. Ollaan saatu hyviä keskusteluita aikaiseksi!
Elinan mielessä oli ollut pitkään ajatus tehdä satukirja ja monet hänen tarinoista ovatkin olleet pöytälaatikossa jo pitkään. Elina ei halunnut tehdä tyypillistä satukirjaa, vaan hän suunnitteli satukortit, joissa on opettavaisia eläintarinoita suvaitsevaisuudesta, ystävällisyydestä ja erilaisuudesta. Kortteja voi käyttää monella eri tavalla ja lapsen kanssa voi harjoitella esimerkiksi tunnetaitoja korttien avulla. Tarinat ovat sopivan lyhyitä ja jokaisen tarinan lopussa on jokin sanoma tai opetus. Kuvat Elina on maalannut akryyliväreillä ja teksteistä puolet on hänen ystävänsä, kirjailija Pirkko Soinisen käsialaa, loput Elina on kirjoittanut itse. Elinalla on Graafme -niminen yritys ja hänen verkkokauppa löytyy: www.graafme.fi/verkkokauppa -osoitteen takaa.
Sadut on aivan ihania ja nyt kun kotona tulee edelleen oltua paljon, on kivaa vaihtelua saada jotain uutta lukemista ja tekemistä. 8 -vuotiaan lapsen elämässä on nyt paljon erilaisia tunteita ja näistä satukorteista on ollut paljon apua tunteiden käsittelyssä.
Satukortit on saatu Elina Malmilta.
Satuterveisin,
Heidi

2 kommenttia


  • Tyylimurun Tiina

    Hei, onpas kiva idea ja miten kauniit! Keväällä yksi pieni synttärisankari, jolle nämä sopivat täydellisesti. Kiitos vain vinkistä :)


  • Kaunismäessä

    Ihanan näköiset kortit. Harrastan itse joogaa ja töissä olen tehnyt lasten joogaa eskarilaisten kanssa, tykkäsivät kovasti!


Jätä kommentti


Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista