Talvi tarjoilee nyt kauniita elämyksiä luonnossa ja näin Etelä-Suomessa asuvana, onneksi myös täällä on paljon upeita retki kohteita. Itse olen aktivoitunut hiihtämään ja taitaa olla jo 50-60 kilometriä takana tämän vuoden puolella. Seuraavaksi ajattelin hiihtää jossain muualla kuin Sipoossa, ihan vaihtelun vuoksi. Viimeksi hiihtolenkillä pysähdyin juttelemaan erään hiihtäjän kanssa (hyydyin ylämäkeen) hiihto- ja retkiluistelu- paikoista. Sain vinkkinä Tuusulanjärven pidemmän luistelu -reitin ja tietysti Porvoossa on myös kiva reitti. Oletko käynyt? Usein kun hiihdän menemään tai juoksen, niin en hirveästi juttele, sillä saan lenkistä niin enemmän irti. Minulle juoksu ja hiihto on keskittymistä vain siihen tekemiseen. Se on flow -tila, jossa voi tulla ideoita ja ajatuksia, ehkä myös uusia oivalluksia. Minun työ on melko sosiaalista ja olen usein muutenkin paljon äänessä. Ulkoillessa on...
Minulla on ollut ilo tehdä yhteistyötä O´loisa design -koru yrittäjä, Kaisan kanssa. Sain yhteistyönä upean sateenkaari kuukivi korun ja riipuksen lahjaksi. Koru on aivan ihana, voimauttava ja sopivan kokoinen, sekä todella kaunis ja uniikki. Koru tuli juuri oikeaan aikaan kaiken muutoksen keskelle. Sateenkaari kuukivi edustaa kuun energiaa ja kuun kivessä näkyy täysi sateenkaari. Se lisää kiven voimakkaan taianomaista energiaa! Aika mieletöntä! Koru yrittäjä Kaisan, sekä O´loisa design yrityksen tarina on alkanut tarpeesta luoda käsin. Vuosien aikana matkalle tuli muutakin, kuten jooga. Elämä kuljetti, luovuus ja joogan merkitys syventyi. Ilo, energia ja omavoima! Muutosten keskellä sitä haluaa jotain, joka auttaa ja suojelee. O'loisa design yrittäjän mukaan sateenkaari kuukivi on suojaava kivi, joka suojaa ei toivotuilta energioilta. Kivi tukee myös henkisen kasvun matkaa...
Kesä on aina sellaista seikkailun aikaa. Upeita luonnonpuistoja, juhlia ja retkiä. Outdoors -elämää! Tänä kesänä meille muutti aivan ihana kiinanharjakoira, Walo Aurelius. Haaveilin vuosia tästä rodusta ja nimenomaan naku- versiosta ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Rotu on sellainen punkkarikoira, joka valloittaa kyllä sydämen. Walo Aurelius sai nimensä juhlallisesti, ystävien ja lasten ympäröimänä. Tassut kastoimme lasten uima-altaassa ja juhlimme rennosti terassilla. Minulla on juuret Lapissa ja rakastan Lapin luontoa ja revontulia. Walo Aurelius tuo valoa sinne, minne ikinä meneekin. Koiranpentu on ollut kerrassaan ihana ja valoisa tapaus. Yhdet sandaalit ja roskiksen kansi on purtu, muuten paikat ovat pysyneet ehjinä :) Kesä on tuonut muutenkin muutoksia tullessaan ja muutto Sipooseen on aivan käsillä. Sipoossa on luontoa ja enemmän rauhaa, jota olen kaivannut koko...
* Kaupallinen yhteistyö Ruohonjuuri, Kamppi -myymälän kanssa. Omena on mun suosikki hedelmä ja käytän sitä todella monessa ruoassa. Ei ole omena kauas puusta pudonnut, kun lapseni on myös omenan ystävä :) En keksi mihin omena ei sopisi! Vuodenajasta riippumatta omena vaan toimii! Omat omenapuut on olleet haaveissa jo pitkään, ehkäpä sitten joku päivä. Meillä on ollut kotona testauksessa luomu manuka -hunaja muutaman viikon ajan ja ainakaan flunssaa ei ole tullut, vaikka välillä on ollut tunne, että flunssa olisi alkamassa. Manuka -hunajassa on todella täyteläinen ja ihana maku, suosittelen! Manuka - hunajatuotteet olen saanut Ruohonjuuri, Kamppi -myymälästä blogi yhteistyönä. Talvi on ollut täynnä kokkausta, niinkuin varmasti jokaisessa perheessä ja olen pyrkinyt tekemään aina isommat määrät ruokaa kerralla. Lämmin salaatti kvinoalla, omenalla ja katkaravuilla...
Haastattelussa Harri Tuovinen, muusikko, joka on tuttu Juustopäät- yhtyeestä (laulu ja basso). Kävellessäni tekemään haastattelua päässäni soi 90-luvulta tuttu hitti: ”Voit sä lopettaa-aaa-aaa, mä en jaksa kuunnella…” Uusin single: Lääkkeitä ja viinii julkaistiin vuonna 2020. Kuva: Unsplash Luovuus ja herkkyys Keskustelemme lounaan lomassa ja puhumme luovuudesta, opiskeluista, herkkyydestä, työyhteisöistä ja niiden sosiaalisista suhteista, bänditoiminnasta ja siitä, mistä sanoitukset saavat alkunsa. Haluan selvittää, millainen on luova mieli ja millainen on hyvä biisi. Mitä mieltä on muusikko Harri Tuovinen, otetaan selvää! Harri kertoo, että erityispedagogiikka - opinnot, luovuus ja kirjoittaminen kulkevat käsikädessä ja opinnot vaikuttavat luovuuteen. Käy selväksi, että rakkaus kirjoittamiseen on olemassa ja eri soitinten tietotaito on huikean laaja. En meinaa pysyä perässä, kun Harri luettelee soittimia, joita hän osaa soittaa: kitaraa, bassoa, rumpuja, klassista trumpettia...